Tervetuloa edullisiin opiskelijahoitoihin!
7. Taivaan tiloissa on helmikuussa 2024 aloittanut harjoittelijahoitola. Hoitolassa työskentelee kauneudenhoitoalan perustutkinnon opiskelijoita työelämälähtöisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitolassamme työskentelee kosmetologiammattilaisten kanssa yhdessä eri opintovaiheissa olevia kosmetologiopiskelijoita. Voit siis halutessasi varata ajan opiskelijalle edulliseen hoitoon. Varaukset opiskelijahoitoihin tapahtuvat ajanvarausjärjestelmän kautta eri kohdasta kuin ammattilaisten hoitoihin, joten asiakkaana voit aina olla varma, että saat hoidon haluamasi tasoiselta tekijältä. Opiskelijahoitojen kohdalla on nähtävillä, että hoidon tekee opiskelija.
Opiskelijoiden työelämälähtöisessä harjoittelussa on tavoitteena edistää opiskelijan osaamista ja ymmärrystä työn oikeaan luonteeseen. Työharjoittelu poikkeaa merkittävästi koulussa tapahtuvasta oppimisesta ja ennen työelämäharjoitteluun siirtymistä opiskelijan tulee harjoitella koulussa. Oppilaitoksissa harjoittelu tapahtuu opettajan tai ohjaajan jatkuvassa valvonnassa ja opiskelijalta ei edellytetään aluksi oma-aloitteisuutta tai mitään taitoja. Työelämäharjoittelu alkaa vasta, kun oppija on tehnyt koulussa riittävästi harjoittelua valvotusti. Työelämäharjoitteluun siirtyessään opiskelijalla tulee olla jo riittävät taidot itsenäiseen työskentelyyn. Ohjaajat toimivat työskentelyn tukena ja auttavat opiskelijaa vahvistamaan taitoja aidossa hoitolaympäristössä. Ohjaajat eivät aina käy hoidon aikana katsomassa opiskelijan työskentelyä. Toisinaan ohjaaja voi käydä seuraamassa ja ohjaamassa opiskelijaa hoidon aikana useita kertoja.
Hoitolassa tapahtuvassa työskentelyssä kiinnitetään huomiota samoihin asioihin mihin koulussakin. Hygienia ja turvallisuus, oikeat työtavat, ergonomia ja hoitojen räätälöinti asiakkaan tarpeita vastaaviksi ovat merkittävässä roolissa. Työelämässä painotetaan näiden perustaitojen lisäksi työyhteisössä toimimista sekä taloudellista ajattelutapaa. Meillä 7. Taivaassa on toiminnan kulmakivenä myös ekologisuus, joten ympäristöä säästävät työtavat sekä ekologinen ajattelu tulevat meillä harjoittelevien opiskelijoille tutuksi. Opiskelija suorittaa harjoittelun aikana myös näyttökokeita, joka toimivat apuna osaamisen osoittamisessa.
Tässä pieni muistilista, kun tulet opiskelijalle hoitoon:
- Opiskelijat ovat työskennelleessään hitaampia kuin ammattilaiset
- Opiskelija saattaa joutua pyytämään apua ohjaajalta
- Kaikki opiskelijat eivät osaa kaikkia hoitoja, joten hoidon vaihtaminen "lennosta" ei välttämättä onnistu
- Opiskelijat eivät osaa erikoishoitoja
- Opiskelijahoidot tehdään monitoimihuoneessa, joten tilassa voi olla useampi asiakas kerralla (sokeroinnit ja vartalohoidot yksityistilassa)
Toivotamme kaikki nykyiset ja uudet asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi opiskelijoillemme hoitoon. Lisätietoja hoidoistamme ja ryhmävaraukset onnistuvat kätevästi sähköpostitse hoitola@7-taivas.com tai numerostamme 050551 77 50. Oheisesta linkistä pääset katsomaan opiskeijahoitojemme hinnat ja hoitokuvaukset.